Heräsin tänään myöhään, vasta noin puoli yhden aikoihin. Join kahvia, tupakoin, olin koneella ja pakkailin tavaroita jo valmiiksi Roosan luo lähtöä varten.
Mulle tuli aivan kamala ahdistus. Sydän hakkasi, en pystynyt olemaan paikoillani, tuntui taas siltä kuin kuolisin ja pidättelin itkua. Kun lähdin äidin luota bussipysäkille kohti keskustaa, en voinut enää pidätellä itkua. Onneksi pysäkillä ei ollut vielä siinä vaiheessa ketään muuta, olisi hävettänyt. Olin kuitenkin parikymmentä minuuttia aiemmin ottanut tarvittavan Opamoxin ja Ketipinorin, ja ne auttoivat. Selvisin keskustaan, kauppaan ja Roosan luo. Tällä hetkellä olo on ihan hyvä. Pelottaa vaan että alkaako noita "kohtauksia" tulla useammin? En tiedä. Pitää puhua asiasta hoitajalle tiistaina.
Jäi surettamaan se, miten vähän aikaa kerkesin nähdä sisaruksiani. Rakastan heitä niiiiiin paljon.
2 kommenttia:
Voih :-( Tsemppiä! Ja tietenkin surettaa, kun ei läheisiä näe kovin pitkään, mutta eihän se rakkaus sieltä katoa. Ensi kerralla uudestaan! Halit ♥
Maria R - Kiitti. :) Ja halit sinnekin! ♥
Lähetä kommentti