174 - Tekisi mieli kirjoittaa

Tekisi taas niin mieli kirjoittaa, mutten oikein tiedä mistä kertoisin. Ainakin voisin edelliseen postaukseen tulleeseen kysymykseen vastata; eli mistä dissosiaatiohäiriöni johtuu. Ikävä kyllä en lähde aihetta tarkemmin avaamaan, mutta voin sanoa että todella vaikeasta lapsuudesta ja nuoruudesta. Enempää en valitettavasti halua kertoa, anteeksi jos jää harmittamaan.

Edelleen pidän näistä illoista. On pimeää, juon kahvia, olen koneella ja kuuntelen musiikkia. Välillä käyn herättämässä Roosan tupakalle.

Käytiin tänään Roosan ukin luona, sen jälkeen apteekissa ja kaupassa. Sitten ollaan vaan kotona oltu. Huomenna tulee Roosan äiti käymään täällä meillä kahvilla. Ei mulla oikein ole muuta kerrottavaa. Muistutan siitä että postausideoita saa heitellä kommenttiboksiin!

173 - Dissosiaatiohäiriö

Kun olin osastolla vuoden 2014 kesällä, tehtiin minulle monenlaisia tutkimuksia. Haluttiin ns. tarkistaa diagnoosit, että onko minulla juuri psykoottinen masennus vai mikä. No, psykoottinen masennus pysyi samana mutta sain lisäksi yhden uuden diagnoosin: dissosiaatiohäiriö (konversiohäiriö). Ajattelin tässä (pyynnöstä) vähän avata sitä miten dissosiaatiohäiriö juuri minun elämässäni näkyy.

Epätodellinen olo

Tuntuu kuin olisin verhon takana, tuntuu kuin olisin unessa tai jopa kuollut, haamu tai jotain. Mietin että jos hyppään tuosta parvekkeelta, heräänkö vai kuolenko. Olenko unessa vai onko tämä totta? Mikä on totta? Harhojahan minulla myös on, mutten ole varma että liittyvätkö ne dissosiaatiohäiriöön vai psykoottiseen masennukseen.

Fyysiset oireet

Joskus tulee esimerkiksi vaikeuksia niellessä. Kun yritän juoda tai syödä jotain, ei se yksinkertaisesti onnistu. Se menee kyllä onneksi nopeasti ohi, mutta onhan se silti vähän ikävää. Välillä tuntuu kuin en pystyisi liikuttamaan käsiäni. Saatan tuijottaa niitä mutta ne eivät vain liiku. Ei sitten millään.

Muistiongelmat

Usein minun on todella vaikea muistaa esimerkiksi edellisen päivän tekemisiä ja tapahtumia. Saatan muistaa tiettyjä tapahtumia päivästä, mutten muista sitä kokonaisuutena kovin hyvin. Ärsyttävää.

En oikein tiedä mitä muuta tästä kertoisin, kysymyksiä saa laittaa. Yritän vastata parhaani mukaan.

172 - Sossupalaveri peruuntui

Ulkona on harmaata ja lunta sataa hiljalleen. Olen jälleen koneen ääressä kera kahvikupin, kuuntelen musiikkia ja vain tuijotan lumoutuneena lumisadetta. Aina olen sanonut että inhoan lunta, mutta kyllä se ihan kivalta näyttää. Ainakin satamisvaiheessa, liiallisesta määrästä en kuitenkaan edelleenkään tykkää.

Huomenna piti olla sossupalaveri mutta se peruuntui, kun jollekin työntekijälle ei aika sopinutkaan. Magneettihoitokin on vasta yhdeltätoista; saan siis nukkua kivan pitkään. Ja jos mummille käy, käydään Roosan kanssa hänen luonaan. Olisi ihan kiva nähdä häntäkin.

Mulla on päällä isän vanha, iso ja ihana villapaita. Rakastan pitää tätä kun on viileää ja minulla on nyt muutenkin kylmä kun olen jonkinlaisessa flunssassa. Kylmä, väsyttää ja kurkkuun sattuu. Jaksoin silti käydä siellä magneetissa, KPK:lla ja kaupassakin. Loppupäivä ihan vain kotona oloa ja kahvin juomista. Ja tietokone, mahdollisesti myös luen jotain. Ennen kuin tulee pimeää, koska makkarista on kaikki lamput palaneet ja olkkarista toinen. Se jäljellä oleva lamppu taas on niin himmeä ettei sen valossa oikein lueta.

Hyvää viikkoa kaikille!

171 - Ideoita jälleen

Kyselen taas, että olisiko postausideoita? Onko joku aihe josta kirjoittaisin? Kertoisin itsestäni? Sairauksista? Lempikirjoista, leffoista? Ihan mitä vain, tietysti asiallista. Enkä liian henkilökohtaisia asioita ala blogissa ruotimaan.

Ehdotella saa!

170 - Rakastan kotia

Ah, pääsin tänään (taas...) kotiin. Kävin apteekissa, kaupassa ja syömässä Roosan kanssa. Ennen kuin tulin kotiin, kävin yhteisissä tiloissa viemässä lääkkeitä ja jaoin samalla dosetinkin. Tuntuu jälleen niin ihanalta ja luksukselta olla omassa kotona, ei sitä oikein osaa selittää. Kun on sairaalassa (lyhyenkin ajan), sitä oppii arvostamaan kotia ja sitä vapautta. Saa tehdä mitä haluaa, syödä mitä haluaa, nukkua niin pitkään kuin haluaa - ja niin edelleen.

Suosikkiasiani on juoda kahvia, kuunnella musiikkia ja olla koneella. Samalla kun Roosakin on kotona, välillä siinä koneellaolon sivussa voi jutellakin; tänään ollaan juteltu siitä mitä tehtäisiin jos voitettaisiin rahaa siinä hiton Eurojackpotissa. Suurin voittoni kymmenen kuukauden ajalta on noin 13 euroa, heh.

Kohta voisi laittaa saunan lämpeämään, tekee mieli rentoutumaan. Ja juttelemaan sielläkin, vaikka sitten rahasta. Ja pitää valvoa sen verran myöhään että netistä näkee oikeat numerot.

Rakastan kotia.

169 - Ei sillä tavalla läheinen, mutta kuitenkin

Maanantaina kuoli eräs nainen. Sen tarkemmin en hänestä kerro, ei minulla ole oikeutta hänestä mitään kertoa. Mutta eräs nainen kuitenkin, ei sillä tavalla kovin läheinen mutta jollain tavalla kuitenkin. En tiedä.

En arvannut että hänen kuolemansa näin kovasti minuun vaikuttaisi; maanantai-tiistaiyönä "sekosin". En saanut unta ja ahdisti helvetisti. Soittelin ohjaajalle ja hän tilasi lopulta ambulanssin, muuta on vaikea muistaa. Luin Oma kanta-sivulta tekstiä siitä yöstä ja olin sen mukaan ollut harhainen, itsetuhoinen, levoton ja kaikkea. Jouduin pakkolähetteellä osastolle, mutta jäin tänne kuitenkin vapaaehtoisesti. Tekstien mukaan siis, sillä en oikeasti itse muista paljoakaan kyseisestä yöstä, aamusta tai päivästäkään.

Tilanne on kuitenkin jo tasoittunut ja luultavasti pääsen huomenna kotiin. Toivon sitä yli kaiken, haluan takaisin Roosan luo ja muutenkin - onhan koti aina koti.

Väsyttää kovin paljon, tänäänkin olen lähinnä maannut sängyssä. Toki kävin magneettihoidossa, mutta muuten.

Hyviä öitä.

168 - Karkaaminen

Välillä mieleen tulee jänniä ajatuksia. Nytkin istun koneella melko pimeässä olohuoneessa; lamppu on palanut. Vieressä odottaa kahvikuppi ja takana on telkkari päällä. Musiikki kuuluu kuulokkeista. Ja mitä mietin? Mietin karkaamista täältä, karkaamista Kuopiosta. Mahdollisesti Suomesta, heh.

Ei, en aio tehdä mitään niin radikaalia, kunhan leikittelen ajatuksella. Jättäisin puhelimen ja tietokoneen tänne, hankkisin prepaid-liittymän, hyppäisin Onnibussiin ja menisin vaikka Ouluun. Tai Helsinkiin, tai Tampereelle. Rovaniemelle, ihan minne tahansa. En kertoisi kenellekään missä olen tai minne menen, aloittaisin kaiken ihan alusta. Uudet ihmiset, uusi koulu- tai työpaikka, uusi asunto, uusi elämä.

Hauska ajatus, periaatteessa. Mutta todellisuudessa en pystyisi noin tekemään, en halua jättää Roosaa tänne. En äitiä, ystäviä, sisaruksia, sukulaisia... Ei, en vain pystyisi. En tiedä miksi edes mietin tällaisia asioita kun en ole mitään toteuttamassa. No, ihmiselle saattaa tulla vaikka mitä mieleen. Tuskin olen ainut joka tällaisia miettii.

Tänään käytiin aamulla kaupassa ja siitä riensin magneettihoitoon. Sen jälkeen käytiin uudestaan kaupassa ja illalla serkku kävi kahvilla meillä. Ja tosiaan, makkarista on kaikki valot palaneet. Olkkarista toinen kattolamppu, ärsyttävää. Ei muuten, mutta näin illalla on todella pimeää.

Huomenna on, yllätys yllätys, magneettihoito aamulla. Apteekissakin pitäisi käydä, jos se lääkäri saisi aikaiseksi kirjoittaa reseptit. Monta päivää tässä yritetty häntä saada kirjoittamaan ne. Alkaa kyrsiä.

Nyt jatkan datailua ja musiikinkuuntelua. Hyvää loppuiltaa kaikille! ♥

167 - Tätä olen kaivannut niin kovin paljon

Hoitoneuvottelu meni (jälleen) juuri niin kuin halusin. Katsottiin vain lääkkeet läpi, puhuttiin kuntoutustuesta ja uloskirjattiin minut osastolta. Kävin magneettihoidossa ja näin Roosan kaupungilla, käytiin syömässä ja kaupassa ja tultiin kotiin.

Olihan täällä vähän siivottavaa, mutta ei se haittaa. Tärkeintä on se että olen viimein kotona, kaikki tuntuu taas niin luksukselta. Syön mitä haluan milloin haluan, saan käydä yöllä tupakalla jos haluan, katson telkkarista juuri sitä mitä itse haluan...

Hoitaja osastolla muistutti minua siitä että ei pidä ottaa heti liikaa uusia juttuja. Että en aloita ihan heti Starttipajaa saatikka koulua, mieluummin käyn ensin magneettihoidon loppuun. Sitä kestää vielä kolme viikkoa. Aikaisintaan sen jälkeen kannattaa alkaa miettiä jotain millä täyttää päiviä. Sen kyllä olen päättänyt että se juttu on aluksi Starttipaja. Mutta yritän malttaa mieleni ja odottaa rauhassa muutaman viikon.

Roosa keitteli minulle juuri kahvit. Kuuntelen musiikkia ja olen koneella...

Tätä olen kaivannut niin kovin paljon.

166 - Ei paljoa kerrottavaa

Oli kyllä mukava viikonloppu, oikein mukava. Näin tosiaan kavereita pitkästä aikaa, juotiin, pelailtiin, juteltiin, naurettiin. Juuri tuollaista kaipasinkin.

Muuten olo on ollut aika vaihteleva, mutta luulen että siitä huolimatta lähden torstaina hoitoneuvottelun jälkeen kotiin. En ole niin itsetuhoinen enää, viimeksi viime viikolla olen polttanut kättä. En haaveile itseni tappamisestakaan, enkä mistään itsetuhoisesta.

Ei oikein ole muuta kerrottavaa, kirjoittelen varmaan torstaina jälleen.

165 - Luksusta olla kotona!

Tuntuu niin luksukselta olla kotona! Saa katsoa telkkarista mitä vaan ja mihin aikaan vaan, saa syödä mitä ja milloin haluaa, saa tehdä mitä haluaa. Huomenna vähän alkoholia ja nään ihania kavereita pitkästä aikaa.

Datailen olkkarissa juoden kahvia ja syöden suklaata ja Roosa nukkuu makkarissa. Juuri näitä hetkiä rakastan; on rauhallista ja olen itsekseni, mutten kuitenkaan yksin. Jos tulee ikävä tuota hölmöläistä, ei tarvitse tyytyä tekstiviestiin kertoakseni ikävästä vaan voin vain marssia makkariin häiritsemään häntä. Hih.

Huomisesta tulee oikeasti ihan huikea päivä (toivottavasti :D), kavereita, Roosa, mun serkku ja muita ystäviä. Niin ihanaa, en malta odottaa...

Tänään pitää yrittää valvoa mahdollisimman myöhään että huomennakin jaksan. Osastolla kun olen tähän aikaan jo ollut nukkunut pari tuntia. Yritän nyt ainakin puoleen yöhön, yhteen tai kahteen valvoa. Ja nukunkin sitten mahdollisimman myöhään - niin etten sammu heti kahdeksalta huomenna. Heh.

Hyvää ja ihanaa viikonloppua kaikille!

164 - Hoitoneuvottelu, jälleen

Aamulla oli hoitoneuvottelu ja se meni jälleen todella hyvin. Olen niin kiitollinen siitä miten ihana lääkäri täällä on, eikä hoitajissakaan (suurimmassa osassa) mitään vikaa ole. Tuntuu että täällä henkilökuntaa oikeasti kiinnostaa potilaiden auttaminen ja potilaiden asiat. Paras osasto millä olen ollut, kuten olen varmaan aiemminkin sanonut.

Eli siis, huomenna viikonlopuksi lomille, eli sunnuntaina takaisin. Lauantaina on Roosan ja parin kaverin yhteiset synttärit, minne on tulossa Roosan kavereita, yhteisiä kavereita ja minun serkku. Odotan jo sitä!

Jos loma menee hyvin ja vointi pysyy tarpeeksi hyvänä, on ensi torstaina uloskirjoitus sairaalasta. Jännittää jonkin verran, olenhan ollut täällä kuitenkin pitkähkön pätkän, noin kuusi viikkoa muistaakseni. Uskon kuitenkin että pärjään, sillä en minä yksin jää. Minulla on Roosa, totta kai, ja ohjaajat. Polilta työntekijä, ystäviä, äiti... Minulla on paljon ihania ihmisiä ympärilläni.

Kyllä minä pärjään.

163 - Hiton hyvä viikonloppu

Mulla oli ihan hiton hyvä viikonloppu. Hymyilin ja hymyilin, nauroin ja nauroin, olin kaikinpuolin hyvällä ja pirteällä tuulella. Sain kehuja hoitajilta ja muilta työntekijöiltä, joku kaveri sanoi (vitsillä?) että olen maaninen. Hah, ihan sama vaikka olisinkin (ollut), se fiilis oli niin hyvä että siinä voisi vaikka elää.

Tänään heräsin ja pam - ahdistus palasi. Kaikki tuntuu taas niin toivottomalta, mikään ei oikein innosta enkä jaksa uskoa tulevaisuuteen. En jaksa uskoa että vointi paranisi niin että voisin koskaan sanoa olevani oikeasti onnellinen. En usko että saan pidettyä läheiset hälellä itseäni, en usko oikein mihinkään hyvään. Paitsi siihen, että joku päivä en enää olekaan täällä. Ja onko sekään edes hyvä asia?

Puolen tunnin päästä juttelen sairaanhoitajaopiskelijan kanssa, joka on siis harjoittelussa täällä. Hirmu mukava tyyppi, vaikka tuntuukin hassulta puhua samanikäisen kanssa mitä itse on. Mutta eipä sillä loppupeleissä väliä ole vaikka olisi nuorempikin, ei ikä kerro mitään siitä miten hyvä työntekijä on kyseessä.

Ja hah, eilen oli magneetti, tänään oli magneetti, huomenna on magneetti, torstaina on magneetti ja perjantaina on magneetti. Magneetti magneetti magneetti. Hieman kyrsii joka arkipäivä käydä siellä, mutta eihän se ikuista ole. Vähintään kolme - ja maksimissaan kuusi viikkoa kestää, ainakin jos olen oikein ymmärtänyt. Riippuu siitä miten hoito alkaa tehota.