117 - Toivotonta

Kyllä minä hymyilen, kyllä minä naurankin. Minulla on hyviä hetkiä, en ole koko ajan surullisen näköinen, osaan iloita.

Silti hymy hyytyy, alkaa ahdistaa ja pelottaa.

Eilen tuntui siltä ettei mikään enää koskaan parane, koko loppuelämä tulee olemaan pelkkää tuskaa. Enkä edes haluaisi että se loppuelämä olisi pitkä.

Tänään huomasin jälleen, että ei se koko loppuelämä tule paskaa olemaan, pystyn nauramaan ja minulla on hyviä hetkiä.

Silti taas illalla - nyt - tuntuu toivottomalta. En jaksa.

116 - Heittelyä

Mielialat heittelevät aika lahjakkaasti - ihan vain päivän aikana. Herään hyvällä tuulella, hetken päästä ahdistaa ja vituttaa, sitten masentaa ja sen jälkeen on taas hyvä olo. Hirmu vaikea vastata niinkin yksinkertaiseen kysymykseen kuin mitä kuuluu. Hyvää, ei mutta huonoa, no äh, en minä tiedä. Eikä sitä kukaan muukaan voi tietää.

Ulkona on ollut ihanan lämmintä, käytiin tänään Roosan kanssa uimassa. Nyt on ollut heikko olo ja päätä särkenyt ja tajusin äsken, että olen juonut todellakin liian vähän vettä päivän aikana. Nyt yritän kitata sitä että (fyysinen) olo paranisi.

Nyt jätskiä ja kahvia ja koneella oloa. Jännitän sitä että tuleeko Eurojackpotista pääpotti minulle!

115 - En halua

Vilahtaa vasemmalla.

Vilahtaa oikealla.

Nään peilin heijastuksesta, mutta vain vilahduksena.

Vilahduksia siellä ja täällä.

Ei ne sinänsä ahdista, mutteivät ole mukaviakaan. Enemmän ahdistaa ne sanat joita kuulen.

En minä halua viiltää, en halua.

Enkä varsinkaan tehdä mitään peruuttamatonta.

Silti minua yritetään suostutella siihen.

114 - Ei mitään ihmeitä

Tämä päivä on mennyt paremmin - ainakin tähän mennessä. Ei pahemmin ahdista, juon ihan tyytyväisenä kahvia ja datailen vaan. Käytiin Roosan kanssa keskustassa ja nähtiin ystävää kahvin merkeissä.

Ei oikein ole mitään kerrottavaa. Ainahan se menee näin että kun menee paremmin, en osaa kirjoittaa mitään, mutta kun menee huonommin niin tekstiä tulee vaikka kuinka paljon. Hah.

113 - Kriisisuunnitelma

Kriisisuunnitelma löytyikin samantien, vaikka olin varma että se olisi joko todella vaikeasti löydettävissä tai jopa kadonnut. En tiedä kiinnostaako ketään, mutta kirjoitan silti mitä siinä lukee.

Näin psykologi kirjoitti:

"Arjen vastoinkäymiset ja pettymykset saavat mielessä suuret mittasuhteet ja mieleen nousee voimakkaana syyllisyyden tunteita, huonommuuden ja yksinäisyyden kokemusta, mikä voi hankalimmillaan johtaa itseä vahingoittavaan käyttäytymiseen. Näihin tilanteisiin on usein liittynyt myös kehottava ääniharha. Tunnoton on huomannut pahan olon yleensä voimistuvan iltaa kohden. Aamun ja päivän jaksaa tsempata, mutta iltaa kohden väsymys nostaa huonompaa vointia esiin. Tunnoton tunnistaa itsellä taipumuksen näyttää muille pärjäävämpää roolia, joka väsyttää ja kuluttaa voimavaroja."

Varomerkkejä psyykkisen voinnin heikkenemisestä:

1. Jalkojen liikuttelu, käsien vääntely, pulssin kiihtyminen, kasvojen punoitus. (!)

2. Keinahtelu/huojuminen tai edestakaisin käveleminen. (!)

3. Eristäytyminen omiin oloihin.

4. Itkeminen. (!)

5. Itsensä satuttaminen.

6. Yön yli valvominen. (!)

Rauhoittamiskeinot kriisitilanteissa:

1. Puhelinsoitto ystävälle tai sukulaiselle.

2. Keskustelu ohjaajan/hoitajan kanssa.

3. Huumori.

4. Hengitä syvään ja rauhallisesti.

5. Kuuntele musiikkia.

6. Kirjoittaminen.

7. Keskity lukemiseen, tv-sarjaan tai elokuvaan.

8. Kuuma suihku.

9. Kylmäpakkaus tai kädet kylmän veden alle.

10. Haistele eri tuoksuja.

112 - Ahdistaa ja pelottaa niin kamalasti

Taas on näin illalla aika kehno olo. Ulkona on pimeää, ravaan parvekkeella tupakalla laittoman usein, tuntuu että se rauhoittaa edes vähäsen. En saa ikäviä ajatuksia mielestä pois, mielessä on kaikki ne paskat asiat mitä on elämässä tapahtunut. Ikävöin läheisiä edesmenneitä ihmisiä, pelkään menettäväni nykyisiä ja kaikki vaan tuntuu niin pelottavalta ja ahdistavalta.

Itkettää ja olen tainnut muutaman kyyneleenkin jo pusertaa itsestäni. Lääkkeetkin otin jo aikoja sitten, muttei nukuta vieläkään. Pitäisi varmaan etsiä se kriisisuunnitelma jonka tein reilu vuosi sitten osastolla psykologin kanssa. En tällaisilla hetkillä millään muista niitä keinoja jotka voisivat auttaa ahdistuksen kanssa. Jos en sitä löydä niin pitää huomenna kysyä ohjaajilta, omaohjaajani sanoi että sen pitäisi heiltä löytyä jos tarvitsen.

Toisaalta en haluaisi pyytää sitä, sillä en haluaisi että ohjaajat huolestuvat voinnistani, en halua että kukaan huolestuu.

Ahdistaa ja pelottaa niin kamalasti.

111 - Jippu - Eva

110 - Oma aika

Jee jee, huomenna mennään taas Roosan porukoille yöksi, ja mikä parasta, päästään uimaan sille ihanalle pienelle rannalle. Jos sitä edes rannaksi voi kutsua. Viimeksi käytiin saman päivän aikana kahdesti uimassa ja oltiin molemmilla kerroilla ainakin se pari tuntia. Toivottavasti huomenna ei ole paljoa muuta porukkaa paikalla, kahdestaan on ihan paras olla.

Huomenaamuna on minulla "oma aika" jonkun ohjaajan kanssa, eli jutellaan voinnista ja oikeastaan ihan mistä vaan mitä mieleen tulee. Tuntuu toisaalta siltä etten jaksaisi nousta juttelemaan "mukavia", mutta tiedän että kannattaa kuitenkin jaksaa. Olo on ollut niin masentunut ja ahdistunut monena iltana, että haluan puhua siitä.

Voisin nyt syödä jotain ja alkaa harkita nukkumaanmenoa.

109 - Viha

Sattuu.

Alan taas vihata iltoja ja öitä.

108 - Vilahduksia

Ahdistaa, tekisi mieli heittää tavaroita seiniin ja huutaa ja repiä hiuksia päästä ja vaikka mitä. Tuntuu että kaikki on perseestä, mikään ei ole hyvin eikä mikään voi enää paremmaksi muuttua. Ei koskaan.

Kaikista näistä tunteista huolimatta yritän jankuttaa päässäni sitä että tämä menee ohi, tämä ei jää ikuiseksi. Älä tee itsellesi mitään, älä riko tavaroita. Joskus ahdistaa, joskus on paniikkia - mutta sinä et kuole. Et todellakaan. Ja muista se ettet todellakaan edes halua kuolla. Älä unohda sitä.

Olen niin onnekas kun asun Roosan kanssa. Vaikka hän on nukkumassa ja minä valveilla, on helpottavaa ajatella etten ole täysin yksin. Ja jos oikeasti tulee sietämätön tilanne, voin herättää Roosan ja pyytää häntä hetkeksi juttelemaan kanssani.

On hieman vilahduksia. Seinän vieressä tai parvekkeella, sisällä tai ulkona. Kuin joku seuraisi.

107 - Alakuloinen fiilis

Mulla menee ihan hyvin, mutta juuri tällä hetkellä on aika alakuloinen fiilis. Katselen tässä istuessa ikkunasta ulos ja kuuntelen hieman surumielistä musiikkia, mieleen tulvii vanhoja tapahtumia ja ajatuksia, lueskelin äsken päiväkirjaa aika synkiltä ajoilta.

Mietin sitä että tuleekohan joskus vielä tarvetta sairaalahoidolle. Toivon tietysti, siis tottakai, että ei tulisi, mutten aio itseäni ruoskia vaikka tulisikin. Se että menee sairaalaan (vapaaehtoisesti) on yksi merkki vahvuudesta; uskaltaa ja haluaa ottaa apua vastaan. Uskaltaa mennä jonnekin missä ei voi tehdä täysin sitä mitä haluaa, uskaltaa mennä sinne ja sitoutua siihen ettei saa heti käydä yksin ulkona - ihan vain oman turvallisuuden takia.

Päiväkirjassa kirjoitin siitä että tunnen särkyneeni sirpaleiksi, mutta että ne sirpaleet on liimattu kasaan. Vielä vain pitäisi antaa liiman kuivua, etten hajoa heti uudestaan. Aina se menee suunnilleen noin. En vain tiedä kuinka monta kertaa jaksan enää särkyä.

Mutta ei murehdita siitä nyt, vaan vasta sitten jos niin käy. Olen onnekas, minulla on niin paljon hyviä asioita elämässä. Tiedän, että vaikka jollakin olisi kaikki ns. hyvin, voi esimerkiksi masennus silti tulla. Masennus ei tarvitse kaikkien kohdalla suuria pahoja tapahtumia. Se on pirullinen, paska tauti.

Mieleen on tullut paljon osastomuistoja, mutta en tiedä kuinka tarkkaan niistä kehtaan täällä kirjoittaa. Saa kysyä jos jotain tulee mieleen.

No mutta, nyt kahvia ja vähän iloisempaa musiikkia!

106 - Elämäni tärkeimmät tytöt

Tänään käytiin siellä äidin luona Roosan kanssa ja hän näki siskoni ensimmäistä kertaa kunnolla. Veli oli sairastunut, joten ei päässyt tulemaan. Mutta ehkä ensi kerralla sitten. Meni oikein hyvin, tytöt ehkä vähän ujostelivat Roosaa mutta puhuivat kuitenkin edes jotain.

Hirmu ikävä oli taas ollut ja oli niin ihanaa nähdä heitä, elämäni tärkeimpiä tyttöjä.

Nyt vaan datailen ja kuuntelen musiikkia. Ja juttelen kavereille WhatsAppissa. Huomenna ei ole mitään pakollista ja saa nukkua niin pitkään kuin jaksaa.

105 - Elämän suuria valintoja

On kiva päivä takana vaikkei tehtykään yhtään mitään "järkevää". Nukuin pitkään ja nukuin päikkärit, ollaan katseltu leffoja, olen ollut koneella, lukenut ja käynyt yhteisissä tiloissa kahvilla. Roosan mummo kävi täällä myös.

Huomenna nähdään yhtä kaveria ja tiistaina vien Roosan näytille (:D) pikkusisaruksille. Minua jännittää varmaan enemmän kuin Roosaa, en osaa yhtään sanoa miten he suhtautuvat häneen. Ujostuttaako vai ei, uskaltavatko jutella/kysellä asioita. Eiköhän se ihan hyvin kuitenkin mene, en jaksa uskoa että inhoaisivat Roosaa. Kukapa inhoaisi!

Ottaisikohan sitä lääkkeet ja painuisi nukkumaan vai valvonko myöhään. Elämän suuria valintoja.

104 - Hirmu mieli salille

Eilen tosiaan oli se viimeinen poliaika, ja se meni ihan hyvin. Ei oltu terapeutin omassa huoneessa vaan kokeiltiin isompaa ja tilavampaa, koska ahdistun herkästi siinä pienen pienessä huoneessa jossa toinen on puolen metrin päässä. Sen vuoksi ollaan oltu mahdollisimman paljon ulkona juttelemassa, ja koska ei sää nyt sallinut, piti olla sisällä.

Sain tosiaan listan numeroista joihin voi soittaa loman aikana jos tuntuu siltä. Lisäksi sain "arvosteltavaksi" dissosiaatiohäiriöstä kertovan esitteen jonka joku harjoittelija on tehnyt. Tautia sairastavathan parhaiten tietää onko tekstissä mitään järkeä.

Tekisi hirmuisesti mieli salille, mutta ei se ihan tähän aikaan enää auki ole. Käyn ehkä huomenna tai ylihuomenna.

103 - Viimeinen poliaika

Jännää, huomenna on viimeinen poliaika neljään viikkoon. Toisaalta on olo etten millään jaksaisi huomennakaan mennä, mutta tiedän että olisi typerää jättää menemättä. Jännittää kyllä tämä tauko, mutta lohduttaudun sillä että asun tuetussa paikassa ja saan huomenna puhelinnumeroita joihin voin soittaa jos tuntuu että tarvitsen jutteluaikaa tulevien neljän viikon aikana.

Tekisi mieli avautua oikein kunnolla huomenna, mutten rehellisesti sanottuna edes tiedä että mistä. En voi sanoa että voin huonosti, mutten voi sanoa että voin täydellisestikään. Varsinkin näin iltaisin tulee sellaisia oloja että tekisi mieli itkien avautua peloista ja ahdistuksista.

Mutta en tiedä. En haluaisi huolestuttaa ketään, en ole itsetuhoinen. Tai onhan minulla joskus jotain ajatuksia, muttei sillä tasolla että mitään tekisin. Ja tiedän - ja toivon että muutkin tietävät - että osaan hakea apua ajoissa. Sen olen tässä puolentoista vuoden aikana oppinut. Hyvä minä!

102 - Ei oikein mitään

Tekisi mieli kirjoittaa jostain, mutten oikein tiedä mistä kertoisin. En tiedä mikä teitä lukijoita kiinnostaisi. Tuntuu itseni toistamiselta jos kerron voinnistani, mutta voin sanoa että hieman vaihtelevia oloja on. Tällä hetkellä on ehkä hieman ahdistunut ja vaikea fiilis, mutta toisaalta odotan innolla huomista. Polilla Roosan ja minun yhteinen aika ja illalla kaveri tulee meille yöksi.

Tekisi niin mieli aloittaa lukio, mutten tiedä pystynkö vielä. En halua taas sitä että aloitan ja parin viikon päästä voimat ovat niin lopussa että on pakko keskeyttää. Silti, haluaisin niin kovasti päästä opiskelemaan. Rakastan uuden oppimista.

Voisin ottaa kohta lääkkeet ja painua nukkumaan.