Taas on näin illalla aika kehno olo. Ulkona on pimeää, ravaan parvekkeella tupakalla laittoman usein, tuntuu että se rauhoittaa edes vähäsen. En saa ikäviä ajatuksia mielestä pois, mielessä on kaikki ne paskat asiat mitä on elämässä tapahtunut. Ikävöin läheisiä edesmenneitä ihmisiä, pelkään menettäväni nykyisiä ja kaikki vaan tuntuu niin pelottavalta ja ahdistavalta.
Itkettää ja olen tainnut muutaman kyyneleenkin jo pusertaa itsestäni. Lääkkeetkin otin jo aikoja sitten, muttei nukuta vieläkään. Pitäisi varmaan etsiä se kriisisuunnitelma jonka tein reilu vuosi sitten osastolla psykologin kanssa. En tällaisilla hetkillä millään muista niitä keinoja jotka voisivat auttaa ahdistuksen kanssa. Jos en sitä löydä niin pitää huomenna kysyä ohjaajilta, omaohjaajani sanoi että sen pitäisi heiltä löytyä jos tarvitsen.
Toisaalta en haluaisi pyytää sitä, sillä en haluaisi että ohjaajat huolestuvat voinnistani, en halua että kukaan huolestuu.
Ahdistaa ja pelottaa niin kamalasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti