162 - Huojentunut

Hah, taas turhaan pelkäsin hoitoneuvottelua. Tänään en päässyt päivälomalle, mutta huomenna pääsen ja ja ja ja saan sen lapun jonka avulla pääsen lopettamaan salilla käynnin! Viikonlopun olen valitettavasti osastolla, mutta kai se on tällä hetkellä paras vaihtoehto. Ensi viikon viikonloppuna saatan päästä jo yöksi kotiin. Tietysti riippuen voinnista.

On ihanaa että täällä ei painosteta mihinkään suuntaan - ei jäämään tänne eikä lähtemään pois, vaan mennään ihan voinnin ja toiveitteni mukaan.

Olo on nyt todella tyytyväinen ja huojentunut, hoitoneuvottelu meni niiiiiin hyvin. Jes.

161 - Pitäkää peukkuja

Olen taas ihan paniikissa hoitoneuvottelun takia. Se on siis kello 12 - ja ei ole minkäänlaista hajua siitä että saanko yö- tai edes päivälomaa. Asia riippuu täysin siitä mitä mieltä lääkäri ja hoitajat on. Hyi. Hyi hyi hyi.

Toivon että pääsisin edes tänään kaupungille ja että saisin sairaslomatodistuksen, niin kävisin eroamassa salilta. Varmaan kiertelisin myös kaupoissa ja näkisin kaveria... Kunhan saisin TÄNÄÄN päästä hetkeksi pois täältä, tuntuu etten kestä olla täällä juuri nyt. Tuli tänne onneksi (tai ikävää toki hänen puolestaan) eräs kaveri. Nyt on ainakin joku kenen kanssa jutella, suurin osa potilaista kun täällä on niin erilaisia kuin minä, ettei tule hirveästi keskusteltua.

Pitäkää peukkuja että selviän hoitoneuvottelusta hengissä...

160 - Ensimmäiset magneettihoidot

Olen nyt kahdesti käynyt siinä magneettihoidossa. Ei siinä mitään kovin ihmeellistä ollut, tehtiin ensimmäisellä kerralla kaikenmaailman mittauksia ja itse hoito kestää noin 30 minuuttia kerrallaan. Päätähän se särki hoidon aikana molempina kertoina, mutta ei mitään muuta negatiivista. Katselin vaan Simpsoneita!

Huomenna on hoitoneuvottelu, se jännittää. Kuten aina. Mutta eiköhän se hyvin mene.

159 - Hemmetti

Päivä on hujahtanut ohi, en oikein edes muista mitä on tapahtunut. Muistan että leivottiin kasvis- ja kinkkupiirakat. Muistan... Jotain. Muistan ruokailut. Olen kai ollut tietokoneellakin jonkun verran ja... En tiedä. Muisti pätkii.

Olin polttanut tupakalla käteen, enkä muista siitä mitään.

Huomenaamuna 7:30 se pään kuvaus tiistain magneettihoitoa varten. Yritän myös huomenna saada lääkäriltä sairaslomatodistuksen jonka vien salille, lopetan siellä käynnin. Liikuntaa en lopeta, alan varmaan lenkkeillä jonkin verran. Ja jos joku uimahalli ei olisi kamalan kallis niin siellä voisi välillä käydä.
-

Mitä tapahtuu, miksen muista asioita?

Sairaalalaskutkin stressaa. Hemmetti.

158 - Sorry

En oikein tiedä oliko tänään hyvä vai huono päivä, oli molempia hetkiä. Todella hyviä, mutta todella huonojakin. Epätoivoisa ajatuksia, mutta kävin saunassa ja söin pizzaa. Äh.

En mä taida nyt pystyä kirjoittamaan enempää. Anteeksi.

157 - Hyvinhän se meni

No hyvinhän se hoitoneuvottelu meni - ja pääsin päivälomallekin. Pari kertaa lääkäri kysyi että pärjäänkö ja minä lupasin pärjätä. Ja minä pärjäsin, en tehnyt mitään, en yhtään mitään tyhmää. Vaikka mielessä viilettikin ajatus karkaamisesta, päätin tehdä fiksusti ja tulla kiltisti takaisin tänne. Ei asiat karkaamalla paranisi, päinvastoin. Kaikki menisi ihan sekaisin ja plaah, ei sellaista. Ei kuulu tapoihini.

Ostin kaupungilta sen hiton laukun. Olen haaveillut uudesta laukusta jo jonkin aikaa ja nyt se löytyi heti ensimmäisestä kaupasta ensimmäiseltä hyllyltä! Hah. Ostin myös heräteostoksena söpön huivin. Käytiin Roosan kanssa myös syömässä ja kahvilla ja mentiin kotiin. Sinne tuli serkku käymään ja se ihana toi minut vielä takaisin osastollekin.

Ensi maanantaina on pään kuvaus ja tiistaina alkaa magneettihoito. Parin viikon päästä on taas hoitoneuvottelu, ja siinä mietitään sitä jäänkö vielä tänne osastolle vai olenko jo valmis kotiin. Kumpaankaan suuntaan minua tuskin painostetaan. Toivon kovasti että vointi kohenisi niin, että pääsisin jo pois täältä. Magneettihoitoa varten ei siis tarvitse olla sairaalassa, hoidoissa voi käydä kotoa käsin.

Kiva päivä oli, mutta nyt olen aika uupunut. Olen hetken koneella ja menen nukkumaan, tuntuu siltä että tänään uni tulee helposti. Öitä!

156 - Hyi, hoitoneuvottelu

Hyi hitto, kahdeltatoista on se hoitoneuvottelu. Toivon niin kovasti että pääsisin tänään päivälomalle. Pelottaa niin kamalasti, hui hyi hyi hui.

Mussutan nyt suklaata ja toivon että aika kuluisi nopeammin.

Hyi.

155 - Silti, samalla minä haaveilen

Jälleen hirveän ahdistava päivä ollut. Aamusta suunnilleen tähän hetkeen asti mietin lähinnä sitä, miten voisin vahingoittaa itseäni. Mahdollisimman pahasti.

Silti, samalla minä haaveilen. Haaveilen baari-illasta ystävien kesken, haaveilen koirasta jonka minä ja Roosa otamme joskus. Ei vielä, ei todellakaan, mutta joskus. Haaveilen pikkusisarusten kanssa leikkimisestä, haaveilen niin monista asioista... Jos ihan oikeasti tapan itseni, en saa koskaan toteutettua haaveitani. Joten mitä se tarkoittaa? Pysyn hengissä.

Juttelimme psykologin kanssa syistä miksi elän. Siihen on minun helppo vastata: ihmiset. Roosa, ystävät, sukulaiset, perhe... En voi hylätä heitä.
-

Mutta silti.

Kun tulee se kaikkein pahin olo, pelkään että teen jotain tyhmää. Siksi tiedän, vaikka se tuntuukin pahalta, että paikkani tällä hetkellä on sairaalassa. Taistelen niin kovasti masennusta vastaan ettette uskokaan, teen ihan oikeasti kaikkeni että vointi kohenisi niin että pääsen kotiin. Haaveilen muuten opiskelustakin. Ja perheen perustamisesta.
-

Haaveita riittää.

154 - Vitun tyhmä, idiootti, aivoton paska

Tässäkin päivässä oli paljon hyvää, näin kahta minulle rakasta henkilöä. Juttelin potilaitten ja hoitajien kanssa sekä syvällisiä että niitä näitä-juttuja.

Silti olo on kamala. Kurkkua kuristaa, tuntuu että sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja pelottaa että jotain kamalaa tapahtuu. Tarvittavia siis olen, jälleen kerran, napsinut ihan tiuhaan tahtiin.

Ja olin helvetin tyhmä ja poltin tupakalla käteen. Vitun tyhmä, idiootti, aivoton paska. Juuri tuollaisten asioiden takia pelkään että kaikki minulle tärkeät ihmiset alkavat vihata minua. Elleivät jo vihaa.

Jospa huomenna olisi parempi päivä.

153 - Harvinaisen ihana päivä

Oli kyllä niin ihana päivä! Kävin kaupoilla ja kahvilla mummon ja ukin kanssa, söin osastotoverin tekemää omenapiirakkaa, rakas serkku kävi täällä ja potilaskavereiden kanssa tilattiin pizzaa.

Myönnän, että vähän ennenkuin serkku tuli, olo oli aika karmaiseva. Tuntui kuin kuristuisin ja tulisin hulluksi tai kuolisin. Tuo on alkanut olla aika perusolo, tuntuu että koko ajan olisi lievä paniikkikohtaus menossa. Mutta samantien kun joku tulee käymään tai käyn jossain, olo helpottuu. Siksi toivonkin niin kovasti että täällä kävisi paljon minulle tärkeitä ihmisiä. Kiitän serkkua siitä että kävi - ja siitä että hän lupasi tulla huomennakin. Jos kaikki menee enemmän kuin hyvin, tulee äitikin käymään huomenna. Mutta se on erittäin epätodennäköistä, hän on väsynyt töistä.

On hetkiä jolloin haluan enemmän kuin mitään muuta lähteä pois täältä. Mutta esimerkiksi nyt, juuri tällä hetkellä, tiedän että ei ole ajankohtaista kotiutua. Vointi on liian epävakaa ja epävarma, ajatuksissa on edelleen liikaa itsetuhoisia piireitä.

Minä aion parantua. Minä teen sen. Lupaan.

152 - Huoneen vaihto

En lähtenyt osastolta, lääkäri ei edes ehdottanut sitä. Ja koska on mennyt niin huonosti, olen ollut edelleen hyvin ahdistunut ja itsetuhoinenkin, en pääse huomenna yksin päivälomalle. Lauantaina sentään pääsen mummon ja ukin kanssa kaupoille. Edes jotain mitä odottaa. (Ja Roosa tulee toivottavasti huomenna käymään!)

Jouduin myös vaihtamaan kahden hengen huoneeseen, kun eräs toinen potilas tarvitsi huoneen jossa ollaan yksin. Onneksi huonekaverini on rauhallinen, ja hän lähtee huomenna kokonaan pois. En tiedä kerkeänkö olla yötäkään yksin, luulen että tälle osastolle on jonoa. Joten luultavasti saan uuden huonekaverin pian.

Tekisi niin mieli pakata kamppeet ja sanoa että moi, mä lähden kotiin nyt, mutta minusta tuntuu että joutuisin vain tarkkailuun sellaisesta, enkä halua pakkohoitoa. Joten jään ihan kiltisti tänne siihen asti kun lääkäri määrää tai suosittelee.

Lääkäri on ottanut selvää eräästä hoitomuodosta joka korvaisi sähkön, mutta kerron siitä enemmän sitten kun asia varmistuu. Alan olla sen suhteen aika toiveikas, vähän niin kuin olin sähkönkin suhteen...

151 - Ahdistusta, epätoivoa ja masennusta on liikaa

En nyt oikein tiedä mitä huomiselta odottaa. Yksi hoitaja sanoi että en ole lähdössä mihinkään vielä, lääkäri sanoi että kaikki on minun haluista kiinni ja toinen hoitaja sanoi että huomenna olisi uloskirjaus. Lääkärihän sen loppupeleissä päättää, mutta jos hoitajat ovat kovasti kotiuttamisen kannalla niin en kehtaa väittää liikaa vastaan. Jos rehellisiä ollaan, niin minusta tuntuu siltä ettei vielä kannattaisi kotiutua. Masennustestin pisteetkin ovat sillä kannalla, ja varsinkin jotkut kysymykset siinä...

Eilen siis kävi serkku (ja toi limpparia!) ja tänään kävi äiti ja isäpuoli. Ahdistusta, epätoivoa ja masennusta on liikaa, ihan liikaa, enkä voi aina vastustaa itsetuhoyllykkeitä. En ole luojan kiitos viillellyt (ei ole teriä täällä), enkä nyt muutamaan päivään edes raapinut käsiä, mutta itseni lyömistä on edelleen. Tuntuu että ansaitsen kaiken mahdollisen pahan, tuntuu siltä että olen helvetin huono ja arvoton ihminen. Ihmisten olisi niin paljon helpompi olla ilman minua.

Huomista odotellessa siis, hoitoneuvottelu on onneksi jo vartin yli kahdeksan aamulla. Ei tarvitse olla paineissa koko aamua miettien vain sitä neuvottelua, herätys kun on noin puoli kahdeksan.

150 - Siihen loppui sähkö

Keskiviikkona oli viides kerta sähköä, mutta se ei mennyt ihan putkeen. Mahasta nousi oksennusta tai jotain kurkkuun - ja hengitin sitä. Seurauksena jumalaton yskä ja happiarvojen lasku, mistä taas tuli keuhkokuume. Jouduin siis "normaaliin" sairaalaan (eli ei-psykiatriseen) ja vasta tänään pääsin takaisin tänne.

Hah, sähköhoidon takia antibiootit - ja antibioottien takia meni maha ihan sekaisin ja sain lääkettä siihenkin. Lääkkeitä lääkkeiden takia, todella ihanaa.

Tämä osasto tuntuu niin ihanalta kun vertaa perussairaalaan, missä makasin vain sängyssä ja kuuntelin viereisen vuoteen mummon valitusta siitä ja tästä ja tuosta. Tämä "sähkölääkäri" sanoi keskiviikkona että se jäi viimeiseksi sähkökerraksi kohdallani. Enkä tiedä uskaltaisinko jatkaa vaikka saisinkin.

Huomenna on taas arki ja saatan nähdä lääkäriä, mutta jos en näe niin tiistaina on jo hoitoneuvottelu. Päästään miettimään että jatkuuko osastohoito ja jos jatkuu, millä voimme korvata sähkön. Pitääkö alkaa taas kunnolla venksailla lääkkeitä vai mitä.

Harmittaa, olin niin luottavainen sähköhoidon suhteen.

Mutta jotain kivaa tähänkin päivään: serkku tulee viiden aikoihin käymään! Ei ole ihan niin yksinäinen olo.

149 - Särky särky särky

En joutunut ainakaan vielä vaihtamaan huonetta kahden hengen huoneeseen, olen iloinen siitä. On niin paljon helpompi olla kun ei ole tuntematonta ihmistä samassa huoneessa, uskallan kuunnella radiota, puhua puhelimessa, olla tietokoneella, lauleskella radion tahdissa...

11:40 oli neljäs sähköhoitokerta. Tällä kertaa en ollut ehkä ihan niin paniikissa kuin aiemmin, mutta taisi se lääkäri silti kädestä pitää, heh. Ja jälleen kävi niin että herätessäni kysyin että milloin nukutus alkaa vaikuttaa. Olen siis aina ihan pihalla sähköhoidon jälkeen. Suun kuivuminen on ehkä kamalinta sähkön jälkeen. Ja päänsärky. Ja lihassärky. Särky. Särky. Särky.

Sain lääkäriltä virallisen luvan käydä läheisten kanssa ulkona - ja mummon sekä ukin kanssa saan lähteä marketille ja kahville. Toivottavasti he tulevat taas pian käymään, täällä on nimittäin hemmetin tylsää.

Jo ensi viikolla on seuraava hoitoneuvottelu, en muista mikä päivä mutta sen muistan että se on jo 8:15, eli ihanan aikaisin. Ei tarvitse koko aamua kuumotella tulevaa palaveria. Toivottavasti työntekijä Provestalta ja Roosa pääsevät tulemaan.

148 - Väsyttää niin monella tavalla

Eilen siirryin psykoosiosastolle. Täällä on todella erilaista porukkaa kuin edellisellä osastolla, mutta ei voi mitään. On täällä yksi entuudestaan tuttu kaveri, mutta hän ilmeisesti lähtee huomenna. Pitää yrittää tutustua muihinkin.

Mummo ja ukki toivat tänään tupakkaa, suklaata ja kasvorasvan. Huomenna jatkuu sähköhoito kello 11:40, mikä ärsyttää, koska ennen sitä ei saa syödä, juoda, ottaa lääkkeitä eikä tupakoida. Helvetin pitkä aamu siis tulossa.

Sain muuten yhden hengen huoneen! Saattaa olla että joudun vaihtamaan kahden huoneeseen ensi viikolla, mutta kiva kuitenkin että saan edes pari yötä olla ihan rauhassa.

Väsyttää niin monella tavalla.

147 - Mahtavia potilaita!

Ja kolmas sähkökerta takana. Heräsin taas kysyäkseni että milloin minut nukutetaan; hoitaja naurahti että olet jo heräämössä. Se on jännä miten siihen uneen vajoaa ihan huomaamattaan.

Kävin ulkona ensimmäistä kertaa moneen päivään, käytiin hoitajan ja parin potilaan kanssa kaupassa. Oli tupakat lopussa ja ostin vähän herkkujakin. Kyllä täällä ollessa ansaitsee jotain hyvää!

Ensimmäinen sairaalalaskukin tuli, ai että.

Huomenna siirryn psykoosi 2-osastolle ja siellä vietän varmaan muutaman viikon. Roosa tulee myös huomenna käymään - ja ukki sekä mummo sunnuntaina.

Ei ole oikein kummempaa kerrottavaa. Paitsi että täällä on taas ollut aivan mahtavia ihmisiä potilaina!

146 - Kusipää

Tuntuu että olo vain huononee ja huononee, eilinen päivä oli täysin paska. Tänäänkin on ahdistanut helvetisti vaikka äiti ja ystävä kävivät, lähinnä pyörin tuskastuneena sängyssä ja yritän itkeä ahdistuksen pois, mutta ei se itku tule. Se ei tule koskaan kun sitä kaipaa, ja kun sitä ei kaipaa niin se tulee satavarmana. Kusipää.

Soitin mummolle ja hän lupasi että tulee ukin kanssa lauantaina tai sunnuntaina käymään, siitä olen iloinen. Viikonlopun aikana käy toivottavasti Roosakin piristämässä.

Huomenna on kolmas sähköhoito, toivon niin kovasti että se alkaisi jo vaikuttaa. Haluan päästä tästä paskasta eroon jollain muulla tavalla kuin kuolemalla. Ihan oikeasti.