En nyt oikein tiedä mitä huomiselta odottaa. Yksi hoitaja sanoi että en ole lähdössä mihinkään vielä, lääkäri sanoi että kaikki on minun haluista kiinni ja toinen hoitaja sanoi että huomenna olisi uloskirjaus. Lääkärihän sen loppupeleissä päättää, mutta jos hoitajat ovat kovasti kotiuttamisen kannalla niin en kehtaa väittää liikaa vastaan. Jos rehellisiä ollaan, niin minusta tuntuu siltä ettei vielä kannattaisi kotiutua. Masennustestin pisteetkin ovat sillä kannalla, ja varsinkin jotkut kysymykset siinä...
Eilen siis kävi serkku (ja toi limpparia!) ja tänään kävi äiti ja isäpuoli. Ahdistusta, epätoivoa ja masennusta on liikaa, ihan liikaa, enkä voi aina vastustaa itsetuhoyllykkeitä. En ole luojan kiitos viillellyt (ei ole teriä täällä), enkä nyt muutamaan päivään edes raapinut käsiä, mutta itseni lyömistä on edelleen. Tuntuu että ansaitsen kaiken mahdollisen pahan, tuntuu siltä että olen helvetin huono ja arvoton ihminen. Ihmisten olisi niin paljon helpompi olla ilman minua.
Huomista odotellessa siis, hoitoneuvottelu on onneksi jo vartin yli kahdeksan aamulla. Ei tarvitse olla paineissa koko aamua miettien vain sitä neuvottelua, herätys kun on noin puoli kahdeksan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti