53 - Toiveikas

Alan olla hieman toiveikas, tuntuu että Leponexin raju nosto alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa. On edelleen todella vaikeita oloja kuten torstaina (kai) illalla. Sydän hakkasi, kaikki äänet kuului normaalia kovempaa ja oli hieman vaikeuksia ymmärtää puhetta. Makasin vain sängyssä ja pelkäsin sitä että joko kuolen tai sekoan ihan kunnolla.

Pari tuntia sitten oli samanlainen olo. Sain tarvittavaa lääkettä ja olo helpottui aika hyvin. Olen huomannut että tarvittavat lääkkeet eivät auta minulla sellaiseen "lievään" tai "normaaliin" ahdistukseen, vaan lähinnä sellaiseen oloon jossa olen varma että jotain kamalaa tapahtuu. Senkaltainen ahdistus on pahinta mitä minulla on ikinä ollut.

Mutta, esimerkiksi viime ilta oli mukava. Olin hyvällä tuulella, katsoin telkkaria, olin koneella, juttelin kaverin kanssa, söin... Ja nyt on samankaltainen olo. Tulin Ykköskodiin yöksi ja likavaatteet on parhaillaan pesukoneessa. Pitää välillä käydä täällä hoitamassa tuollaisia asioita, dosettiinkin piti jakaa lääkkeet ensi viikkoon asti. Huomenna takaisin Roosan luo, minähän käytännössä asun siellä jo. :D

Turhauttaa odotella vastausta Erapista. Vahvistusta siihen että oikeasti saan muuttaa Roosan luo. Ohjaajat täällä Ykköskodilla sekä Provestalla sanoo ettei pitäisi olla mitään estettä yhteenmuuttoon, mutta kyllä minua silti vähän jännittää. Haluaisin niin kovasti raahata kamppeet Roosan luo, saada tavarat paikoilleen ja siivota. Silloin tuntuisi vielä enemmän kodilta se kämppä. Eikä tarvitsisi koko ajan raahata tavaroita Ykköskodin ja Roosan välillä.

Olen niin onnellinen siitä että on olemassa tehostettu avohoito, ja näen työntekijää keskustassa keskiviikkona. Toivon että nämä hyvät hetket eivät ole vain parin päivän ajan tapahtuvia juttuja, vaan että vointi alkaisi oikeasti tasaantua. Mutta toiveikas minä olen.