Huhhuh, olen aika uupunut. Oikeastaan todella uupunut.
Kaikki on niin hyvin kuin vain voi olla; asun Roosan kanssa ja meillä menee hyvin, raha-asiat ovat kunnossa, täällä on mukavia ohjaajia, tapaan ystäviä...
Mutta olen alkanut (luultavasti) saada paniikkikohtauksia, muutaman kerran päivässä. Eilisiltainen oli pahin kaikista, en ole koskaan, siis KOSKAAN ollut yhtä ahdistunut. Sydän hakkasi, rintaan sattui, ahdisti, tärisin, itkin, olin varma että kuolen minä hetkenä hyvänsä. Menin yhteisiin tiloihin juttelemaan ohjaajalle (itkemään sitä että kuolen). Sain Opamoxin ja ohjaaja kyseli että pärjäänhän varmasti kotona. Vastasin pärjääväni, sillä en ole itselleni vaaraksi. Sinä hetkenä kyllä teki mieli vaikka kuolla, mutta en minä niin tekisi. Elämänhalu on kuitenkin suurempi kuin kuolemanhalu.
Toivon vaan että tämä ilta olisi edes hieman helpompi. Paniikki oli ahdistavaa ja pelottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti