Mulla menee ihan ok. Paniikkikohtauksia tulee ja menee, mutta olen silti sitä mieltä että Lyrica auttaa. En ole koko ajan ihan pohjalla.
Nyt vain on aika haikea ja vaikeakin olo. Mietin elämäni tärkeimpiä ihmisiä ja pelkään että menetän heistä jonkun. Ei ole siis mitään oikeaa pelkoa, ei kukaan ole sairastunut tai suuttunut tai mitään, kunhan vain pelkään. En tiedä miten kestäisin jos Roosa, jompikumpi siskoista, veli tai äiti jollain tavalla katoaisi elämästäni. Olen jo joutunut menettämään isän. Ja vaarin.
Itkettää.
On myös aika ristiriitainen olo siitä että asun tuetussa asunnossa. Olen rehellisesti todella sitä mieltä että todellakin tarvitsen tukea vielä, mutta toisaalta välillä ärsyttää se että eihän täällä ihan sataprosenttisesti voi elää oman mielen mukaan. Ja ei, älkää käsittäkö väärin, en ole vielä hetkeen täältä muuttamassa mihinkään. Haluan kuntoutua kunnolla ennen kuin muutan "normaaliin" asuntoon. Sitä niinsanottua normaalia elämää ehtii kyllä elämään, ja onhan tämä Provesta jo edistystä Ykköskotiin verrattuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti