Eilen tuli pitkästä aikaa paniikkikohtaus. Tultiin Roosan kanssa kaupoilta ja alettiin tehdä ruokaa. Ei siinä mitään, mutta sitten alkoi sydän tykyttää epämukavaa tahtia. Rintaan sattui, ahdisti, pelkäsin että joko kuolen tai sekoan. Tai sekoan ja kuolen.
Jonkin aikaa tuskailin oloa ja valitin Roosalle - ja pitkän suostuttelun jälkeen suostuin soittamaan ohjaajalle. No, kun ohjaaja vastasi puhelimeen, en saanut sanottua kuin että ahdistaa vitusti. Itkin ja itkin ja itkin, mutta jossain välissä pystyin sanomaan senkin että ei ole tapahtunut mitään pahaa. Ja lopulta sain pyydettyä että ohjaaja tulisi käymään ja toisi Opamoxin. Olin Propralin ottanut jo vähän ennen puhelua.
Ohjaajalla kesti jonkin aikaa tulla, joten kun hän saapui olin jo melko rauhallinen. Siitä huolimatta otin Opamoxin, sillä edelleen kuitenkin ahdisti.
Tänään oli vähän samantyyppistä oloa, mutta ei kovin pahana. En ole edes minkäänlaisia tarvittavia lääkkeitä ottanut. Ja toivottavasti ei tarvitsekaan ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti