Hieman hävettää se miten huonosti voin. Hävettää kirjoittaa tännekin vain ikäviä asioita, mutta kuten olen tuhat kertaa sanonut, kirjoitan silti. Kirjoitan tätä blogia lähinnä itseäni varten. Muistiongelmia kun on, on helppo lukea täältä mikä fiilis on milloinkin ollut ja mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Nyt on siis joka päivä ollut puhelinsoitto tai kotikäynti polilta, myös viikonloppuisin. Olo ei ole lähtenyt sillä tavalla oikeasti helpottumaan, mutta se että on joka päivälle _sovittu aika_, on kuitenkin tuntunut hyvältä. Olen tosi huono aloittamaan itse keskustelua ilman että siitä on sovittu etukäteen. Nyt olen voinut puhua joka päivä.
Huomenna on polilla ihan ns. normaali aika, joten silloin en puhu tehostetun työntekijän kanssa.
Tällä(kin) hetkellä on aika vaikea olo. Tuntuu että sydän hakkaa, rintaan sattuu, on kuristava tunne... Sellaista oikeaa pahaa paniikkikohtausta en ole kai pariin päivään saanut, mutta tuollaisia niinsanottuja lieviä oireita on melkein koko ajan. Se on todella, todella väsyttävää ja uuvuttavaa.
Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta melkein toivon että saan poliajalla tosi pahan ahdistuskohtauksen. Ei sen takia että nauttisin siitä tai että haluaisin saada huomiota, vaan sen että silloin osaisin täydellisesti kertoa miltä ahdistukset ja paniikit tuntuu. Kun istun siellä suunnilleen normaalissa voinnissa, ei osaa täydellisesti sanoa miten mikäkin vaikuttaa. Älkää kivittäkö minua.
Kävin syömässä äidin kanssa. Se tuntuu niin hyvältä nähdä, miten hän voi hyvin. Todella hyvältä.
2 kommenttia:
*heittää kivellä*
Anonyymi - Kiitos ♥
Lähetä kommentti