Olen niin huolissani parista tärkeästä henkilöstä. Samalla ehkä hieman itsestäni. Kerroin tänään terapeutille siitä lapsuuden asiasta. Hän sanoi, että ymmärtää nyt paremmin oireitani, siitä saattaa johtua esimerkiksi dissosiaatiohäiriö. Traumastahan sellainen laukeaa. Mieleni yrittää suojella minua, ja se tuntuu epätodellisuutena. Ja sitä, epätodellisuutta on ollut nyt todella paljon.
Huomenna on sossupalaveri. Omaohjaaja sanoi, että juttelemme lähinnä siitä millaista tukea tarvitsen. Ettei tarvitse jännittää, ei ollenkaan. En minä paljoa jännitäkään. Tai en ainakaan myönnä jännittäväni.
Näin tänään terapian jälkeen äitiä, ja sen jälkeen kahta hyvää ystävääni. Käytiin syömässä ja kierreltiin. Huomenna äidin luo viikonlopuksi, ja sunnuntaina Roosalle yöksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti