Eilen oli poliaika ja työntekijäni varasi ajan psykiatrille. Odottelin siellä kolme tuntia ennen aikaa, ja kun viimein pääsin siihen niin psykiatri sanoi ettei uskalla laskea minua kotiin. Sen verran vaikea ja itsetuhoinenkin olo.
Tulin siis (vapaaehtoisesti) osastolle, jolla olen ollut muutaman kerran aiemminkin. Ahdistaa olla täällä, mutta tiedän että nyt on vain oltava. Haluan parantua. Tai jos en ihan parantua täällä, niin ainakin haluan voinnin sellaiseksi että pärjään kotona.
Viikonlopun olen osastolla ja ensi keskiviikkona katsellaan tilannetta uudelleen. Että jos ehkä pääsisin päivälomalle.
Lääkemuutoksia on hieman; Lamictalia nostettiin 250mg:aan ja Leponexia jaettiin niin että aamulla 50mg, kahvilla (klo 14) 50mg ja illalla 500mg. Toiveena siis on että pitkin päivää otettavat Leponexit auttaisivat ahdistukseen.
Lääkäri kehotti etten ottaisi enää Opamoxia, sillä sehän on herkästi riippuvuutta aiheuttava lääke. Nyt on Olanzapiinia 10mg tarvittavana. Saa nähdä auttaako.
Kyllä tämä kai tästä vielä. Kuten aina aiemminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti