Taas pienimuotoinen paniikkikohtaus takana. Hain lääkkeen ja menin kaverille, mutten pystynyt olemaan siellä kuin ehkä viisi minuuttia. Oli pakko lähteä kotiin omaan rauhaan rauhoittelemaan itseäni ja jankkaamaan ajatusta: "Ei mitään hätää, en kuole, ei mitään hätää, en kuole."
Tunnin, pari olin kotona ja lopulta lähdin takaisin yhteisiin tiloihin hakemaan vähän vahvempaa lääkettä, kun ei se Ketipinor tuntunut vaikuttavan missään. Otin siis Opamoxin ja istuin hetken siellä katselemassa telkkaria. Tulin sitten jossain vaiheessa kotiin ja nyt olo alkaa olla hieman rauhallisempi; en pelkää kuollakseni kuolevani (:D).
Nuo paniikinomaiset oireet ovat oikeasti pelottavia. Vaikka yritän ajatella järjellä, olen silti varma että kuolen minä hetkenä hyvänsä mihin tahansa. Sydän pysähtyy, joku tappaa minut, talo romahtaa ja kuolen sen alle, mitä tahansa. Niin pelottavaa, niin ahdistavaa... Samalla pelkään myös sitä että sairastun vakavasti ja kuolen siihen. Tai että menetän näkökyvyn tai kuulon, että halvaannun tai mitä vaan vastaavaa.
Jotain hyvääkin on: huomenna tulee Roosa kotiin! Aamulla on osastolla hoitoneuvottelu johon menen mukaan, ja sen jälkeen viedään tavarat kotiin ja lähdetään samantien shoppailemaan Matkukseen. Itse tarvitsen parit kesäkengät, jos kohtuuhintaisena löytyy. Ainakin yhdet pitää saada, koska mulla ei ole yksiäkään kesäkenkiä. Ne mitkä oli, oli reikäisiä pohjasta ja muutenkin paskassa kunnossa.
Jos menis aikaisin nukkumaan niin olisin hetken vapaa ahdistuksesta. Ja muutenkin, huomenna pitää herätä kahdeksan aikoihin joten ei viitsi myöhään kukkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti