Ahdistaa, tekisi mieli heittää tavaroita seiniin ja huutaa ja repiä hiuksia päästä ja vaikka mitä. Tuntuu että kaikki on perseestä, mikään ei ole hyvin eikä mikään voi enää paremmaksi muuttua. Ei koskaan.
Kaikista näistä tunteista huolimatta yritän jankuttaa päässäni sitä että tämä menee ohi, tämä ei jää ikuiseksi. Älä tee itsellesi mitään, älä riko tavaroita. Joskus ahdistaa, joskus on paniikkia - mutta sinä et kuole. Et todellakaan. Ja muista se ettet todellakaan edes halua kuolla. Älä unohda sitä.
Olen niin onnekas kun asun Roosan kanssa. Vaikka hän on nukkumassa ja minä valveilla, on helpottavaa ajatella etten ole täysin yksin. Ja jos oikeasti tulee sietämätön tilanne, voin herättää Roosan ja pyytää häntä hetkeksi juttelemaan kanssani.
On hieman vilahduksia. Seinän vieressä tai parvekkeella, sisällä tai ulkona. Kuin joku seuraisi.
2 kommenttia:
Ihanaa, että sulla on toi Roosa suojelemassa sinua itseltäsi. Ja vaikka se oikeasti tuntuukin, ettei se tunne mene ohi, niin kyllä se menee. Jos alkaa stressaamaan sitä, että milloin se menee ohi, niin ainakin minulla se vain pitkittää sitä. Tsemppiä sulle ihan hirmuiseti! Sä selviät kyllä<3
http://tavoiteenion.blogspot.fi/
Tavoite täytettävänä - Oon kyllä niin onnellinen Roosasta! :) Ja joo, totta puhut. Ei pitäisi stressata.
Lähetä kommentti