Kyllä minä hymyilen, kyllä minä naurankin. Minulla on hyviä hetkiä, en ole koko ajan surullisen näköinen, osaan iloita.
Silti hymy hyytyy, alkaa ahdistaa ja pelottaa.
Eilen tuntui siltä ettei mikään enää koskaan parane, koko loppuelämä tulee olemaan pelkkää tuskaa. Enkä edes haluaisi että se loppuelämä olisi pitkä.
Tänään huomasin jälleen, että ei se koko loppuelämä tule paskaa olemaan, pystyn nauramaan ja minulla on hyviä hetkiä.
Silti taas illalla - nyt - tuntuu toivottomalta. En jaksa.
3 kommenttia:
auta
Anonyymi - Ketä? Miten? Missä asiassa?
Ikkunaan viattomana lentänyttä pientä lintupoloista sätkivää voi lintu parkaa :(
Lähetä kommentti