Äiti kuulosti puhelimessa niin pettyneeltä. En osaa lukea hänen ajatuksiaan, mutta luulen hänen mielessään risteilevän kysymyksiä siitä että miksi hänen esikoisensa on tällainen. Sairas, saamaton, typerä. Laiska? Huomionhakuinen?
Vartin yli yksi oli polilla jälleen kriisiaika. Tämänkertainen lääkäri kyseli hyvin tarkkaan kysymyksiä voinnistani, toiveistani, ajatuksia osastosta. Pärjäänkö? Onko harhoja? Ai on? Itsetuhoisia ajatuksia? Ai, jos olo on liian unenomainen, saatan tehdä itselleni jotain pahaa?
Kerroin niin paljon voinnistani ja ajatuksistani kuin vain pystyin. Lääkäri tuli siihen päätökseen muiden työntekijöiden kanssa, että osasto olisi tällä hetkellä se oikea paikka. Ihan vain sen takia etten huonoimmilla hetkillä pääse niin helposti tekemään mitään, kun olen "neljän seinän sisällä".
Täällä minä nyt olen. Tapasin osaston lääkärin samantien kun tulin ja hän oli aivan ihana. Ymmärsi minua, oli empaattinen, puhui ystävällisesti. Mietti sitä miksei minulla ole varsinaista mielialalääkettä. Lisäksi hän heitti ilmaan ajatuksen sähköhoidosta. Sitä voi kokeilla jos tuntuu ettei mikään lääke auta. Ei minua siinä muu pelota kuin ne mahdolliset muistiongelmat. Dissosiaatiohäiriön takia muistini ei muutenkaan ole mitään parasta tasoa. Ei ne ongelmat ikuisiksi jäisi tietenkään, vaikuttaisi vain lähimuistiin. Ainakin lääkärin mukaan. Ja turvallistakin sen pitäisi olla.
Tälle lääkärille kerroin aivan kaikki oireet. Nyt kun olen osastohoidossa, minun on pakko olla täysin rehellinen kaikesta. Ei minua muuten voida auttaa.
Ajatuksena tietysti on että olisin täällä mahdollisimman lyhyen ajan, mutta silti eletään päivä kerrallaan ja katsotaan asettuuko ahdistus vai ei. Jos ahdistus on tällä tasolla, ei minua voida esimerkiksi perjantaina uloskirjata. Perjantaina siis pitäisi olla hoitokokous joko täällä tai polilla.
Huonekaverini on ihan jees. Ei olla juteltu kunnolla vielä, mutta tosi mukavalta hän vaikuttaa.
Lääkäri sanoi että tällä hetkellä vaikuttaa siltä että diagnoosi on todellakin oikeassa, eli psykoottinen masennus. Kuulemma niin paljon psykoottisia oireita.
En ollut itse edes ymmärtänyt miten typerästi ajattelen joitakin asioita. Tai aika moniakin.
Huoh, väsyttää. Ei fyysisesti vaan henkisesti ja psyykkisesti. Pitänee mennä tupakalle ja yrittää pitää itseään kasassa. Tarvittavia lääkkeitäkin olen tänään ottanut ihan reilusti, mutta tuntuu että niiden vaikutus kestää vain hetken.
Voi kun saisin kasattua itseni mahdollisimman pian. Haluan elää oikeaa elämää, haluan lukioon, haluan muuttaa joskus pois tukiasunnosta. Haluan normaalin elämän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti