Minulla on kaikki asiat periaatteessa hyvin. Ystäviä, kumppani ja parantuneet välit äidin kanssa. Ihanat sisarukset ja hyvä tuettu paikka jossa asua. Mukavia ohjaajia. Avohoidon paikka muuttuu tässä tai ensi kuussa aikuisten puolelle, mutta se(kään) ei stressaa. Raha-asiat menettelee.
Senkö takia nyt on mieleen noussut lapsuuden mahdollinen trauma? Elämä on mallillaan, joten ehkä pystyisin alkaa käsittelemään lapsuudenaikaisia asioita? Kun tiedän että olen ns. turvassa ja suojassa. En tiedä. Muistan epämiellyttäviä välähdyksiä ja tunteita. Äh, en halua kirjoittaa siitä nyt enempää. Tavallaan haluaisin muistaa kaiken, mutta pelkään miten kestäisin sen. Ehkä minä kestäisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti